Esittely
Capitals on kolmen helsinkiläisen seuran yhteistyöprojekti, jolla pyritään varmistamaan pääkaupunkiseudun monipuolinen tarjonta nuorten naisurheilijoiden kehittymiselle.
Capitas sai alkunsa kevällä 2009. Karhun Pojat ja Wartti Basket näkivät tarpelliseksi yhdistää voimansa vanhempien tyttöjunioreiden harjoittelussa ja pelaamisessa. Molemmat seurat olivat vuosia pyrkineet luomaan A-tytöille haasteellista harjoitusympäristöä ja riittävän motivoivia pelejä. Molemmilla seuroilla oli sama näkemys, että yksin tehtävä on turhan raskas.
Kesällä 2009 A-tyttöikäisten harjoitusringissä oli yhteensä noin 60 vuosina 1991-1993 syntynyttä pelaajaa. Syksyllä 2009 muodostui ensimmäinen Capitals -kokoonpano, jolla lähdettiin A-tyttöjen SM-karsintoihin. Karsinnoista saavutettu SM-sarjapaikka toi kaudelle monia haastavia otteluita. Tavoitteeksi asetettu Final Four paikka jäi saavuttamatta.
Edellisellä kaudella, vanhimpina B-tyttöinä, onnistui Karhun Poikien -93-syntyneiden ryhmä nousemaan eteläisen alueen 2.-divisioonaan. Tämä sarjapaikka oli myös Capitalssin käytössä. Kaudelle asetettiin tavoitteeksi nousu 1.-divisioonaan. Tästäkin tavoitteesta jäätiin kaikkien käänteiden jälkeen.
Kaudelle 2010-2011 ilmoittautui yhteistyöhön mukaan HNMKY, jolla oli naisten 1.-divisioonassa pelipaikka, muttei taustaryhmää sitä pyörittämään. Samalla kun, sarjapaikka muuttui naisten 1.-divisionaan, niin muuttui myös peliareena Helmi Centeriksi.




